Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu 2014
Tammi, 192 sivua
Lumikki Andersson on lupautunut esittämään pääroolia Lumikki-sadun modernissa versiossa. Lumikki on myös löytänyt uuden seurustelukumppanin Sampsan, vaikka Liekin särjettyä Lumikin sydämen hän ei ollut ajatellut uutta seurustelusuhdetta. Onnea kuitenkin uhkaavat Lumikin elämään palaava Liekki ja epäilyttävät kirjeet.
Musta kuin eebenpuu on Lumikki-trilogian viimeinen osa. Pidin kovasti aiemmista osista Punainen kuin veri ja Valkoinen kuin lumi, joten odotin kolmannelta osalta paljon. Pettyä ei tarvinnut, sillä kirja piti otteessaan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Henkilönä Lumikki on kiehtova ja erilainen verrattuna kirjojen tyypillisiin ”sankareihin” ja päähenkilöihin. Kirjan loppuun päästessä oli haikea mieli, sillä Lumikki Anderssonia todella tulee ikävä.
Musta kuin eebenpuu paljastaa asioita, joihin aikaisemmissa kirjoissa on viitattu. Lumikin hatarien muistojen ja vanhempien omituisen käytöksen syy paljastuu. Myös omituisten kirjeiden lähettäjän henkilöllisyys selviää, ja ainakin minut syylliseksi paljastunut yllätti. Luulin keksineeni kirjeiden lähettäjän jo kirjan alkupuolella, mutta pari sivua ennen paljastusta huomasin ajautuneeni harhaan päätelmineni.
Kielellisesti kirja on miellyttävä lukea ja tapahtumat suorastaan heräävät eloon. Oman hienon mausteensa kirjaan tuovat satuviittaukset ja sanoitusten pätkät, joita kirjaan on viljelty. Samoja piirteitä löytyi myös trilogian ensimmäisestä osasta ja jo silloin tykästyin niihin kovasti.
S.S. (8. lk.)
Tammi, 192 sivua
Lumikki Andersson on lupautunut esittämään pääroolia Lumikki-sadun modernissa versiossa. Lumikki on myös löytänyt uuden seurustelukumppanin Sampsan, vaikka Liekin särjettyä Lumikin sydämen hän ei ollut ajatellut uutta seurustelusuhdetta. Onnea kuitenkin uhkaavat Lumikin elämään palaava Liekki ja epäilyttävät kirjeet.
Musta kuin eebenpuu on Lumikki-trilogian viimeinen osa. Pidin kovasti aiemmista osista Punainen kuin veri ja Valkoinen kuin lumi, joten odotin kolmannelta osalta paljon. Pettyä ei tarvinnut, sillä kirja piti otteessaan heti ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Henkilönä Lumikki on kiehtova ja erilainen verrattuna kirjojen tyypillisiin ”sankareihin” ja päähenkilöihin. Kirjan loppuun päästessä oli haikea mieli, sillä Lumikki Anderssonia todella tulee ikävä.
Musta kuin eebenpuu paljastaa asioita, joihin aikaisemmissa kirjoissa on viitattu. Lumikin hatarien muistojen ja vanhempien omituisen käytöksen syy paljastuu. Myös omituisten kirjeiden lähettäjän henkilöllisyys selviää, ja ainakin minut syylliseksi paljastunut yllätti. Luulin keksineeni kirjeiden lähettäjän jo kirjan alkupuolella, mutta pari sivua ennen paljastusta huomasin ajautuneeni harhaan päätelmineni.
Kielellisesti kirja on miellyttävä lukea ja tapahtumat suorastaan heräävät eloon. Oman hienon mausteensa kirjaan tuovat satuviittaukset ja sanoitusten pätkät, joita kirjaan on viljelty. Samoja piirteitä löytyi myös trilogian ensimmäisestä osasta ja jo silloin tykästyin niihin kovasti.
S.S. (8. lk.)